tiistai 30. syyskuuta 2008

sattuu ja tapahtuu!

Hellou!
Niin on Viva la Gente vaihtunut takasin Up with Peopleks, eli takas jenkkilässä ollaan. Ei oikeesti oo vaan aikaa, ees omaan päiväkirjaan, usein sitä iltasin valitsee kirjottamiseen keskittymisen sijasta nukkumisen. Mut en mä valita, parempi näin!

Meksikon vika viikko olitiin siis Hermosillossa. Siellähän kävi niin et saapumisiltana sinne oli meksikon itsenäisyyspäiväbileet, ja hallitus oli kutsunu meijän linnaan sellasiin hulluihin pileisiin. Oli ilotulitusta ja me oltiin livetelkkarissakin.
Jossain vaiheessa meitä mua ja rinaa sitten otettiin kädestä kiinni ja kiidätettiin yläkertaan ja matkalla selitettiin, että itse senaattori haluaa puhua meijän kaa, koska ollaan suomalaisia. No mehän sitten mentiin edustamaan ja kävi ilmi että senaattori oli asunut suomessa koko vuoden 1987!
Oltiin ihan parhaita kavereita sen kaa.

Lähettiin takas castin luokse niin kappas, ne olikin jo poistunut paikalta host pick uppiin. Aikamme odoteltii eikä niit näkyny nii mentii sit sanoo vartijoille et soittaa itse senaattorin paikalle, ku ei me ketään muuta tiedetty koko paikasta. :D ja sehän oli meijän paras kaveri. Kerrottiin että me ollaan senaattorin vieraita suomesta niin sehän laittoi kapuloita rattaisiin.
No tää herra soitteli joka paikkaan ja sit sano et too Viva la Gente on tulos hakemaan teitä.
Odotellessa hengailtiin sellasten teinien kanssa, joiden vanhemmat oli siellä juhlissa myös, eli jonkin sortin politiikkajulkkiksia. Oli oikeen kivaa!

Hermosillossa oli tosi kivaa muutenkin, ja kovin kuuma oli! Ylitettiin raja jenkkeihin bussilla, ja sekin meni ihan ongelmitta.Mitä nyt raahattiin meijän matkalaukkuja yhet valtavat portaat ylös, toimistoon jossa täytettiin lomakkeet. (; Ja siellä seinällä oli ihan ihka oikea etsintäkuulutusilmoitus! En ollu uskoa silmiäni, oikeestiko sellasia on! Ja löytöpalkkio oli 350 000 dollaria.

Viime viikko oltiin Arizonassa, jossa Up with People on siis perustettu vuonna 1965. Meillä oli kunnia tavata itse UWP:n perustaja ja hänen vaimonsa, ne oli meijän vieraina, tosi hauskoja tyyppejä! Saatiin myös tavata meijän tunnuslaulun Up with Peoplen tekijä-veljekset, jotka itse asiassa oli myös vierailevina artisteina meijän showssa, ihan mahtavaa oli!!! Vaude.

CI-projektina mentiin sellasen päiväkotiin ja päästii leikkii ja laulaa niiden lasten kanssa, ja maalaamaan, ja mentiin sellaselle hauskalle orgaaniselle farmille, jossa päästii heinätraktorin kyytiin ja vaik mitä vitsikästä, sit mentiin grillibailuihin sellaseen ns. seniorikotiin, mis ihmiset ei kyllä ollu mitää vanhoja :o ne oli ihan parhaita ne tyypit, tosi hauskoja!

Arizonassa mä myös pidin mun workshopin ihmisoikeuksista ja se meni tosi hyvin, sain paljon hyvää palautetta mun esiintymistaidoista (?), siis siitä miten pidin sen workshopin.
Arizonas oli myös meijän eka stand for peace - projekti, jota täällä jenkeissä tehään, mennään ala- ja yläasteille siis pitämään sellasia tunteja, leikkimään leikkejä ja muita, ja vedetään niille minishow, eli BTS. Ne lapset oli ihan hassuja ja pyys nimmareita ja vaikka mitä, ihan ku meksikossa olis ollu.

Nyt ollaan siis New Mexicossa kaupungissa, jonka nimi tosiaan on Albuquerque. Meron Etiopiasta on mun kämppis ja meijän perhe on ihan paras! Mul on 5-vuotias hostsisko ja 10-vuotias hostveli, ihan hittityyppejä. Just tultiin paistamasta vaahtokarkkeja nuotiolta! Vitsi se oli kivaa!

Ei meinaa tottuu siihen et kai täälläkin syksy alkaa tulee, parin viikon päästä pitää ehkä alkaa pitää jo pitkähihastakin, siis ihan hupparia, sitä ei ookaan suomestalähdön jälkeen tarvinnu paitsi bussiamtkoilla, joissa ilmastoinnista kyllä huolehditaan!

Ja nyt tulee hittiuutinen ,me ollaan täällä albuquerquessa täydelliseen aikaan, täällä alka tällä viikolla balloon festival, kuumailmapallopirskeet!! Jotka kestää kaks viikkoa!! Yli 800 kuumailmapalloa yhteensä palloilee tuolla taivaalla, ja mun hostiveli on kuumailmapallofanittaja, sil on keräilykortteja ja vaikka mitä. Ja sunnuntaina meil on vapaapäivä, päästään näkee niit hullui palloi viimeistää sillon!
Ette tosiaa usko minkä kaikenlaisia niitä on, siit ihan kaikenmuotoisia, autoja ja piirroshahmoja ja ihan mitä vaan, ei mitää pelkkii tavallisii pyöreitä suomityyliä!
Noniin nukkumisaika varmastikin.

Eiku pakko vielä kertoa, tänään oli meijän regional learning päivä ja mentiin alkuperäisamerikkalaisten kylään, voi video siel oli siistii!! Niil ei siel oo siis sähköä eikä juoksevaa vettä ja se koko kylä oli sellasen järjettömän suuren kallion päällä. Siitä lisää myöhemmin. Meil on yks alkuperäisamerikkalainen, Navajo-heimoon kuuluva, meijän castissa ja sil on kyl ihan järjettömän jänniä tarinoita kerrottavana.

Elämä on niin jännää!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Viva Mexico!

Täällä ollaan!
Ja kaikki sujuu mitä mainioimmin!

Hupsan kun tässä on mennyt jo monta monta viikkoa kirjottamatta tänne. Noh, Cabossa kaikki meni siis hittihyvin ja se ylläri, jota en viimeks voinut vielä kertoa oli, että minä ja mun cabon advance team ajettiin La Paziin, jossa Cast sillon oli, kattomaan niiden showta!!! Ja sehän oli mun synttäripäivä! Ja olin iihan fiiliksissä.
Kaikki vaan flippas kun saavuin paikalle ja se oli hauskaa.

Cabosta otettiin laiva mannermeksikoon ja sit 8h bussissa Tepiciin. Tepic oli ihan tosi jees ja mun isäntäperhe oli tosi tosi hauska ja mukava. Saapumispäivänä, kun meillä aina keksitää joku juttu miten cast löytää isäntäperheensä, niin nyt se tapaaminen oli isossakauppakeskuksessa, ja perheet oli tuonu jotai rekvisiittaa omalle/omille uwp-hostattavilleen.
Mä olin frederikin kämppis ja sain sellasen goottimekon ja sil oli sombrero. :D
Sit oli muotishow! Käveltii kaikki sellasen ihmiskäytävän läpi lavalle ja sit meijän perheiden piti bongaa omat tyyppinsä.

Tepicin CI. Oltiin kilpikonnafarmilla, ne oli niiiin söpöjä! Kaivettiin niitä just kuoriutuneita vauvakilpikonnia hiekasta. Ja sitten mä olin ryhmässä joka meni sellaseen kotiin, siellä oli myös lapsia jotka jostain syystä ei voi olla omien vanhempiensa kanssa, esim. hyväksikäytettyjä tms. Me maalattiin niiden huoneiden seinät uudestaan ja leikittiin niiden lasten kanssa. Jotka oli niin hauskoja. :p

Nyt siis Culiacanassa, EERIKA JA PINJA ON TÄÄLLÄ!!!! Jep, hotellissa ollaan siis asuttu tää viikko. Tää on joku bisnesmiesten hotelli nii nää ihmettelee ku eerika ja pinja kertoo olevansa lomalla :D
On kyllä sattunut ja tapahtunut, ollaan menty biitsille, joka olikin joku ihme venesatama :D Paikalliset kyllä satoi että playa playa. No mikäs siinä (;

Eerika ja pinja tuli meijän mukana CI:hin, me mentiin sellasten kehitysvammaisten tai muuten apua tarvitsevien lasten kansas leffassa ja leikittiin niiden kanssa, ne oli niiiin onnessaaan leikkimäs meijän kans! Ne oli siis 2-15-vuotiaita suunnilleen. Ja sitten vedettiin niille myös uwp-minishow.

Eilen oltiin Mazatlanissa, sellanen rantakaupunki parin tunnin matkan päässä. Sää oli ihan täydellinen ja oli tosi tosi kivaa. Illal oltii koko Castin kans juhlimassa kun yhen castilaisen hostiveli järkkäs kemut, oli hittikivaa.

Täällä kaikki menee siis tosi hyvin ja actionia riittää. Aika menee vaan ihan hullun nopeesti, seuraava kaupunki, Hermosillo, on vika kaupunki meksikossa!!! Voisurkua, mä kun niin tykkään meksikosta.
Tuntuu et takas usaan on niin helppo mennä, eihän meillä oo sit enää ees mitää hauskoja väärinymmärtämisongelmia! :D No mut meil on kyl ihan sikasiistei kaupunkei mihin mennää, on ilmapallofestivaaleja ja Halloween!!

Adios!