tiistai 30. syyskuuta 2008

sattuu ja tapahtuu!

Hellou!
Niin on Viva la Gente vaihtunut takasin Up with Peopleks, eli takas jenkkilässä ollaan. Ei oikeesti oo vaan aikaa, ees omaan päiväkirjaan, usein sitä iltasin valitsee kirjottamiseen keskittymisen sijasta nukkumisen. Mut en mä valita, parempi näin!

Meksikon vika viikko olitiin siis Hermosillossa. Siellähän kävi niin et saapumisiltana sinne oli meksikon itsenäisyyspäiväbileet, ja hallitus oli kutsunu meijän linnaan sellasiin hulluihin pileisiin. Oli ilotulitusta ja me oltiin livetelkkarissakin.
Jossain vaiheessa meitä mua ja rinaa sitten otettiin kädestä kiinni ja kiidätettiin yläkertaan ja matkalla selitettiin, että itse senaattori haluaa puhua meijän kaa, koska ollaan suomalaisia. No mehän sitten mentiin edustamaan ja kävi ilmi että senaattori oli asunut suomessa koko vuoden 1987!
Oltiin ihan parhaita kavereita sen kaa.

Lähettiin takas castin luokse niin kappas, ne olikin jo poistunut paikalta host pick uppiin. Aikamme odoteltii eikä niit näkyny nii mentii sit sanoo vartijoille et soittaa itse senaattorin paikalle, ku ei me ketään muuta tiedetty koko paikasta. :D ja sehän oli meijän paras kaveri. Kerrottiin että me ollaan senaattorin vieraita suomesta niin sehän laittoi kapuloita rattaisiin.
No tää herra soitteli joka paikkaan ja sit sano et too Viva la Gente on tulos hakemaan teitä.
Odotellessa hengailtiin sellasten teinien kanssa, joiden vanhemmat oli siellä juhlissa myös, eli jonkin sortin politiikkajulkkiksia. Oli oikeen kivaa!

Hermosillossa oli tosi kivaa muutenkin, ja kovin kuuma oli! Ylitettiin raja jenkkeihin bussilla, ja sekin meni ihan ongelmitta.Mitä nyt raahattiin meijän matkalaukkuja yhet valtavat portaat ylös, toimistoon jossa täytettiin lomakkeet. (; Ja siellä seinällä oli ihan ihka oikea etsintäkuulutusilmoitus! En ollu uskoa silmiäni, oikeestiko sellasia on! Ja löytöpalkkio oli 350 000 dollaria.

Viime viikko oltiin Arizonassa, jossa Up with People on siis perustettu vuonna 1965. Meillä oli kunnia tavata itse UWP:n perustaja ja hänen vaimonsa, ne oli meijän vieraina, tosi hauskoja tyyppejä! Saatiin myös tavata meijän tunnuslaulun Up with Peoplen tekijä-veljekset, jotka itse asiassa oli myös vierailevina artisteina meijän showssa, ihan mahtavaa oli!!! Vaude.

CI-projektina mentiin sellasen päiväkotiin ja päästii leikkii ja laulaa niiden lasten kanssa, ja maalaamaan, ja mentiin sellaselle hauskalle orgaaniselle farmille, jossa päästii heinätraktorin kyytiin ja vaik mitä vitsikästä, sit mentiin grillibailuihin sellaseen ns. seniorikotiin, mis ihmiset ei kyllä ollu mitää vanhoja :o ne oli ihan parhaita ne tyypit, tosi hauskoja!

Arizonassa mä myös pidin mun workshopin ihmisoikeuksista ja se meni tosi hyvin, sain paljon hyvää palautetta mun esiintymistaidoista (?), siis siitä miten pidin sen workshopin.
Arizonas oli myös meijän eka stand for peace - projekti, jota täällä jenkeissä tehään, mennään ala- ja yläasteille siis pitämään sellasia tunteja, leikkimään leikkejä ja muita, ja vedetään niille minishow, eli BTS. Ne lapset oli ihan hassuja ja pyys nimmareita ja vaikka mitä, ihan ku meksikossa olis ollu.

Nyt ollaan siis New Mexicossa kaupungissa, jonka nimi tosiaan on Albuquerque. Meron Etiopiasta on mun kämppis ja meijän perhe on ihan paras! Mul on 5-vuotias hostsisko ja 10-vuotias hostveli, ihan hittityyppejä. Just tultiin paistamasta vaahtokarkkeja nuotiolta! Vitsi se oli kivaa!

Ei meinaa tottuu siihen et kai täälläkin syksy alkaa tulee, parin viikon päästä pitää ehkä alkaa pitää jo pitkähihastakin, siis ihan hupparia, sitä ei ookaan suomestalähdön jälkeen tarvinnu paitsi bussiamtkoilla, joissa ilmastoinnista kyllä huolehditaan!

Ja nyt tulee hittiuutinen ,me ollaan täällä albuquerquessa täydelliseen aikaan, täällä alka tällä viikolla balloon festival, kuumailmapallopirskeet!! Jotka kestää kaks viikkoa!! Yli 800 kuumailmapalloa yhteensä palloilee tuolla taivaalla, ja mun hostiveli on kuumailmapallofanittaja, sil on keräilykortteja ja vaikka mitä. Ja sunnuntaina meil on vapaapäivä, päästään näkee niit hullui palloi viimeistää sillon!
Ette tosiaa usko minkä kaikenlaisia niitä on, siit ihan kaikenmuotoisia, autoja ja piirroshahmoja ja ihan mitä vaan, ei mitää pelkkii tavallisii pyöreitä suomityyliä!
Noniin nukkumisaika varmastikin.

Eiku pakko vielä kertoa, tänään oli meijän regional learning päivä ja mentiin alkuperäisamerikkalaisten kylään, voi video siel oli siistii!! Niil ei siel oo siis sähköä eikä juoksevaa vettä ja se koko kylä oli sellasen järjettömän suuren kallion päällä. Siitä lisää myöhemmin. Meil on yks alkuperäisamerikkalainen, Navajo-heimoon kuuluva, meijän castissa ja sil on kyl ihan järjettömän jänniä tarinoita kerrottavana.

Elämä on niin jännää!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei video toi kuulostaa siistiltä! ja noi kuumailmikset, siis voiko edes olla! Kun pongaat siltä jotain hyviä, ni muista ottaa kuvia, tahon nähä! Ja sullahan on jopa villasukat messissä, muista käyttää niit ätarpeen mukaan, ettet vaan vilustu (;

Anonyymi kirjoitti...

Tää juttuhan kuulostaa aivan siltä, että perustat vielä oman Madventuresin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Riikka, kun jaksat välillä kirjoitella. Täällä odotellaan uutisia teistä sormet näppäimistöllä ihan koko ajan!!! Tosi mahtavaa, että teillä on niin hieno reissu!!!!!!!!!!! Ja vielä mahtavampaa, että tasan kuukauden kuluttua tulen sinne mukaan. Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Musta on just hyvä ku afrikassa on kaupunki, jonka nimi on Ougagadougou. :D